tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 asut


Tässä lähes kaikki vuonna 2014 kuvatut asut! Olin varma, että asuja ei kertyisi läheskään yhtä paljoa kuin toissa vuonna (tsekkaa vuoden 2013 kooste tästä), mutta yllätykseksi niitä olikin lähes yhtä paljon. Tosin loppuvuodelta ei ole kuin ihan pari hassua asua ja suurin osa asuista onkin kuvattu keväällä tai kesällä. Viimeiset kuukaudet on vain ollut sen verran kiireisiä ja kuvaajia ei ole oikein ollut valoisan aikaan tarjolla, joten asukuvia ei vain ole, harmi! Monet todella kivat asut jäi kuvaamatta, joten toivottavasti tänä vuonna saisin otettua asukuvia enemmän! Tuntuu, että aika niitä perusasuja on tultu kuvattua enemmän kuin niitä vähän erikoisempia, mutta kumminki eroa vuoden 2013 asuihin näkyy. Nykyään tulee käytettyä enemmän koruja ja hameita ja hameita olenkin kovasti yrittänyt lisätä arkityyliin.

Lemppareita näistä asuista löytyy, joita on esimerkiksi 5, 6, 9, 10, 33, 34, 45, mutta monista muista asuista löytyy myös joitain yksityiskohtia joista pidän kovasti. Kerro toki omat suosikkisi!
-Ellanoora

Ps. Jos sinulta löytyy kooste vuoden asukokonaisuuksista, niin linkkaa se! Mielelläni menen katselemaan muiden postauksia samasta aiheesta :)

29 kommenttia :

  1. 13 ja 22 on mun ehdottomat suosikit!! :) Meinas kyl tulla valinnan vaikeus näissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 13 on todella kiva kokonaisuus Parissin reissulta ja rakastan tuota farkkupaitaa :)

      Poista
  2. Ellis, sun vaatekaapin sisältö on unelma, vinkkaa mulle ennenku otat kirpulta pöytää ni tuun penkoo ja ostan kaiken ennen muita pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos Sara ♥ Itse asiassa vaatekaapissa odottaa monta säkkiä, että jaksaisin raahata ne kirpparille ;)

      Poista
  3. Ihania asuja <3 lemppareita on 13 ja 43 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tuo oranssi takki oli syksyn huippu löytö!

      Poista
  4. Mun lemppari on 22! T. Kahus <3

    VastaaPoista
  5. 5,10 & 34 on kyl upeimmat! Harvoin kommentoin sulle mitään mut luen kyl blogias aina koska sulla on vaan niin ihana tyyli ja vaikutat mukavalt! <3

    VastaaPoista
  6. Pakko kyllä sanoa että hankala valita näin monesta kauniista asusta! Suosikkejani 5, 13, 18, 34, 45 ja 48! Lisäksi tykkään numero 19 kuvasta hirveesti! Eiffel torni liittyy ehkä hivenen siihen mutta siis todella kaunis kuva, ihan kun jostain mainoksesta tms.:D Sun pukeutumisesta saa inspiraatiota ja harvojen ihmisten pukeutumisesta sitä saan, olet yksi mun harvoista suosikeista;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiffelin luona otettu kuva on kyllä myös omasta mielestä jotenkin todella kiva! Kiitos paljon ihana <3 Kommentti piristi päivää :)

      Poista
  7. Näistä oli voinut valita vaikka miten monta, mutta ehdottomasti suosikeiksi nousi 4, 10 ja 14 asut!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka rakastan tuota nelosen valmistujaismekkoani! Kiitos sulle paljon <3

      Poista
  8. 5 ja 9 on mun ehdottomat lempparit! :-)

    VastaaPoista
  9. Ootko vielä prismassa töissä? Millä kuljet sinne? En oo satavarma mut mielestäni olin tänää sun kassalla, jos se olit sinä niin olit kyllä oikealla alalla asiakaspalvelussa! Harvoin saa nykyää hyvää palvelua kaupan kassalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen sinne nykyään satunnaisia vuoroja toisen työn ohella ja tänää olen siellä ollut iltavuorossa :) Linkulla kuljen yleensä. Oi että, aivan ihana kuulla! Tämä kyllä piristi hurjan paljon iltaa. Nautin kyllä asiakaspalvelusta kovasti ja sen takia en luopunut tuosta työstä kokonaan. Kiitos sinulle!

      Poista
  10. Paljon ois kyllä vaihtoehtoja mistä valita! Varsinkin kesäasut on yksiä suosikkeja :) Sattuneesta syystä, kun on hirvee kesäkaipuu jo päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveä ikävä myös mulla kesää! Kesäpukeutuminen on parasta <3

      Poista
  11. Mun suosikit asuista on 5, 6 ja 30 vaikka kaikki on tosi nättejä! Nämä asujen koonnit on tosi kivoja lukea. Multa löytyy myös postaus vuoden 2014 asuista http://reetta-s.blogspot.fi/2014/12/asut-2014.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Pitää tulla kurkkaamaan sun postaus!

      Poista
  12. Mun lempparit on 4,5,6,13 ja 34 :-) useammanki oisin voinu valita kyllä ja monessa kuvassa oli jotain mikä miellytti silmää :-) pukeudut ihanasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ja unohdin mainita että mua niin harmittaa kun kaupassa sovitin tuota samaista punasta villatakkia (kuva 14) mutta se olikin liian iso eikä pienempää kokoa ollut ): myöhemmin löysin saman tuotteen alennuksesta ja sillonkin koot loppu ): harmittaa kovasti, kun punanen on vaatteessa niin kiva väri!

      Poista
    2. Kiitos paljon, ihana kuulla suosikit! Tuo viininpunainen neule oli hyvä ostos. Eihän sitä tiedä jos joskus tulisi sun yksilö kirpparilla vastaan! :)

      Poista