torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluaatto


Kiirettä on pitänyt viimeiset puolitoista viikkoa ihan riittämiin, joten eilen oli aivan ihanaa rauhoittua joulun viettoon tietäen, että kolme päivää saa nauttia rakkaiden ihmisten seurasta, hyvästä ruuasta sekä saa rauhoittua ja rentoutua ilman kiirettä ja stressiä. Palasin joulun ajaksi entiselle työpaikalleni, joten viime viikko oli todella stressaava, kun muutamana päivänä ravasin kahden työpaikan välillä. Lisäksi yritin valmistautua jouluun, tehdä viime hetken jouluostoksia ja epätoivoisesti hieman siivoilla ja kaiken tämän lisäksi sain kuulla erään sukulaisen poismenosta, joka tottakai oli raskas suru-uutinen. Tiistai-iltana, kun pääsin illalla töistä kotiin, olin aivan poikki, mutta todella onnellinen siitä, että saan rojahtaa sänkyyn ja aloittaa pienoisen joululomani.

Eilinen oli todella mukava päivä. Aamulla herättyämme vaihdoimme Arton kanssa joululahjat, jotka odottivat kuusen alla tontun vieressä. Oliviallekin oli pieni paketti. Annoin Artolle Toffifeeta (ihan niinkuin suklaata ei muuten olisi saatu tähän talouteen eilisen jälkeen) sekä Kalevalan Elämän roihu kaulakorun, joka on siis Duudsoneiden suunnittelma korusarja Kalevalalle. Sain Artolta todella mieluisen paketin, joka sisälsi erääseen todella ihanaan kampaamoon sadan euron lahjakortin sekä Body Shopin kuorintavoiteen ja suihkusaippuan. Kyllä Arto tietää miten tätä neitiä ilahdutetaan ♥
Aamupäivällä suuntasimme Arton sukulaisille, missä nautimme ensimmäisen joulupöydän antimista sekä kaikkien ihmisten seurasta ja pukkikin kävi pyörähtämässä. Päivällä menimme äitini luokse, jossa tuli vietettyä taas mukavissa merkeissä muutama tunti. Vatsakin kertoi, että jälleen voisi hieman syödä jouluruokaa, joten pöytään tuli istahdettua. Illalla menimme vielä siskoni ja Arton kanssa iskällä pyörähtämään, jossa oli myös mummi ja pappa. Olihan sielläkin vielä pakko istua hetkeksi joulupöydän ääreen ja vielä kahvipöytäänkin, kun olin itse leiponut juustokakun, jonka onnistumista jännitin suuresti. Onneksi kakusta tuli herkullista, vaikka sitä tehtäessä luulin sen epäonnistuneeen.

Lahjojakin tuli saatua kiitettävä määrä. Enpä olisi uskonut saavani näin paljon muistamisia! Mulla on ollut pienestä pitäen hassu tapa koota synttäri- ja joululahjat päivän päätteeksi yhteen kasaan ennen kuin tavarat laitetaan omille paikoille. Kuvasin suurimman osan lahjoista, koska lahjat oli niin upeita! Arton lahjat oli todella ihania, mutta monta muutakin ihanaa lahjaa tuli saatua, kuten leffalippuja, Iittalaa, Luhdan pyyhkeitä, lämpöiset sukat, vähän muumia, herkkupussin (suklaata, kahva, pähkinöitä...) ja Arton kanssa yhteisesti rahaa. 

Voisi kuvitella, että eilinen oli kiireinen päivä, mutta omasta mielestä juuri sopivan täynnä ohjelmaa ja ihania ihmisiä. Kotiin päästyä olimme kaikki väsyneitä, Olivia varsinkin, mutta lähdin vielä tuuleen ja tuiskuun Olivian kanssa iltalenkille kuluttamaan joulupöydistä kerättyjä kaloreita. Pelkäsin muuten suuresti mustaa joulua, mutta eilen saimme kunnon lumimyräkän tänne Lahteen ja saimmekin todella kauniin valkoisen joulun. Oliviakin oli enemmän kuin innoissaan, kun pääsi illalla peuhaamaan kunnolla lumessa.

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava jouluaatto! Ihanaa joulupäivän jatkoa teille jokaiselle ♥
-Ellanoora

Ps. Kävin myös eräs päivä äipän kanssa joulukuusiostoksilla ja sain kuin sainkin ostettua meidän olkkarin nurkkaan joulukuusen. Rakastan sitä ♥

13 kommenttia :

  1. Kivoja lahjoja oot saanu ja hienoja kuvia! :) Ja pakko viel sanoo et tykkään paljon sun bannerista :D

    VastaaPoista
  2. Voi kun ootte saaneet paljon kaikkea! :) Ihanan tunnelmallisia kuvia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yllättävän paljon tuli saatua kaikkea ihanaa!

      Poista
  3. Mä rakastuin noihin Iittalan laseihin, ihan supertyylikkäät! ♥ _ ♥ Tosi kivoja kyllä kaikki muutkin!

    VastaaPoista
  4. Tosi ihania kuvia ja muutenki positiivisenhenkinen postaus :3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja tosi kivoja lahjojakin!;) <3

    VastaaPoista
  6. Ihania lahjoja <3 Todellakin ostospostausta odotellessa :)

    VastaaPoista
  7. Osanotot sukulaisesi pois menosta. Se on aina tosi raskasta :(
    Hyvää tulevaa vuotta kuitenkin, pidä leuka pystyssä! :)

    VastaaPoista