sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Black, White and Burgundy


Paita Kirppari (Lindex) // Farkut Gina Tricot // Huivi Cubus // Converset Sokos // Laukku fb-kirppari (?)

Huh, kun viikko meni vauhdilla! Ensimmäinen työviikko koulunkäyntiavustajana meni todella mukavasti (sekä hurjan nopeasti) ja iloisin mielin voin sanoa nauttivani uudesta työstä uskmattoman paljon. Tottakai hetken vielä kestää, että oppii uuden työpaikan kaikki salat, mutta melko nopeasti nuo asiat varmasti oppii. Tärkeintä on kumminkin se, että voin nähdä itseni tässä työssä sinne toukokuun loppuun saakka!

Tämä asu on torstailta ja tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo perjantaina tai ajastaa lauantaille, mutta aika vain loppui kesken ja nyt kirjoittelen postausta ensimmäistä kertaa tabletilla. On muuten melko vaikeaa ja raivostuttavaa puuhaa.. :D Perjantaina minä, Arto ja Olivia lähdimme illalla myöhään Arton töiden jälkeen ajamaan Vantaalle kavereiden luokse ja lauantai aamuna aikaisin otimme kaveriporukan kanssa suunnaksi Tallinnan. Mikään kulttuurimatka ei tällä kertaa ollut kyseessä, vaan me tytöt keskityimme shoppailuun sillä aikaa, kun miehet viihdyttivät itseään kauppojen ulkopuolella ja päivän päätteeksi piti vielä tottakai käydä Super Alkossa. Tytöt saivat shoppailla ja pojat ostaa alkoholia, joten reissu oli onnistunut ja kaikki oli tyytyväisiä. Illalla myöhään kavereille päästyä olin kyllä aivan väsähtänyt ja olin ensimmäinen ihminen nukkumassa masu täynnä taxfreen herkkuja. Kamera oli koko matkan mukana, mutta eipä kuvia kerennyt napsimaan shoppailun ohessa. Ostoksista aion kumminkin tehdä oman postauksen :)

Uuden työn alettua pukeutumiseni on ollut melko simppeliä, mutta onneksi simppelit asut osaa olla myös kivoja ja näyttäviä. Tykkään tästä torstain asusta kovasti, kun ihanan suuri ja lämmin valkoinen huivi on yhdistetty valkoiseen liehuvaiseen paitaan sekä mustiin farkkuihin ja ryhdikkääseen mustaan laukkuun. Kenkäongelmastani mainitsin viime postauksessa ja nyt nuo uudet ihanat nahkaiset Converset on korkattu käyttöön tässä asussa. Valkomusta asu saa piristystä viininpunaisista tennareista ja sopii hienosti tuohon ehkä jopa hieman asialliseen kokonaisuuteen. Tällä asulla tuli muuten oltua myös tuolloin torstaina koulukuvissa ja ensimmäistä kertaa ikinä en pohtinut päätäni puhki, että mitä sitä kuvauksiin laittaisi päälle. Ehkä se johtuu siitä, että tällä kertaa olin koulukuvissa erilaisessa roolissa kuin ennen, mutta olen kyllä tyytyväinen tähän asuun ja ihan oppilaanakin olisin voinut olla kuvauksissa tällä kokonaisuudella ;)

Mitä tykkäätte tästä asusta ja erityisesti uusista Converseista? Mukavaa sunnuntaista iltaa jokaiselle!
-Ellanoora

6 kommenttia :

  1. Todella tyylikäs asu ja nuo Conssit on niin upeat! :)

    reetta-s.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana asu jälleen kerran! :)
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanat converset! Olisivat erittäin tervetulleet myös omaan kenkäkokoelmaani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo oli mukava ja erittäin tervetullut löytö!

      Poista