torstai 26. kesäkuuta 2014

Yksityiskohtia kodista

Nyt lomalla ollessa ja paljon kotona aikaa viettäneenä olen täysin kyllästynyt lähes kaikkiin meidän huonekaluihin ja huoneiden järjestykseen. Makkarissa ja olkkarissa olenkin jo laittanut hihat heilumaan ja järjestykset ovat vaihtuneet lähes kokonaan ja mm. tv-taso lähti myyntiin ja pieniä hankintoja on tullut tehtyä. Vielä kun saisi uuden ruokapöydän ja tuolit keittiöön, olkkariin kivan vitriinin sekä saisin väkerrettyä sängynpäädyn piristämään tylsiä makkarin seiniä, niin olisin jälleen hetken tyytyväinen. Arto on seurannut minun vouhotustani lähinnä silmiä pyöritellen, mutta onneksi apuakin on herunut, kun yksin olisin tuskin saanut painavia lipastoja siirrettyä makkarista olkkariin. Ajankuluksi päätin kumminkin napsia kuvia yksityiskohdista sieltä täältä meidän asunnosta ja siinä vaiheessa, kun saan haaveilemani huonekalut tänne, niin voisin tehdä uutta asuntopostausta, koska kaikki on kumminkin muuttunut sen verran paljon. Aikaisempia tämän asunnon asuntopostauksia löytyy täältä ja täältä sekä "sisustaminen" tunnisteen alta löytyy joitain pieniä kuvia meidän kodista.


Makkariin löytyi uudet aivan uskomattoman ihanat Vallilan verhot, kiitos äidin! // Rasvat, hajuvedet ja kynsilakat löytyy ikkunalaudalta pöytäni vierestä. // Meidän eteisen pöytä. Tykkään tuosta vanhasta pöydästä todella kovasti ja rakastan sitä, kun siinä on kukkia. // Eteisestä löytyy pieni kenkäkaappi. Tosin kenkiä löytyy muutamasta muustakin paikasta! // Keittiön ihana kattolamppu ja sisustustarra // Kaikki mariskoolit löytyvät ruokapöydältä Bon Appetit -tarran alapuolelta. // Työpöydälläni on kaunis musta lamppu. Makkarissa olleet valkoiset Vallilan verhot siirtyivät nyt ilahduttamaan olkkariin. // Sänky kääntyi ympäri ja molemmin puolin sänkyä on kaksi upeaa vanhaa tuolia yöpöytinä, jotka löysin talvella kirpparilta. // Sain pikkujouluissa lahjaksi kaksi suloista kynttilää, joita en raaski polttaa! Tällä kertaa kynttilät ja lasimalja ruusuineen on olkkarissa lipaston päällä.
-Ellanoora

8 kommenttia :

  1. voi teillä on niin ihana koti :)

    VastaaPoista
  2. Ihana koti! mulla samanlaiset verhot pinkkinä kun noi siniset ;) hihii

    behappywithheidi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oo pinkit kuulostaa upeilta, Arto ei varmaan sellaisia tosin hyväksyisi :D

      Poista
  3. Kaunis koti :3! ootko muuten ollut jossain ohjelmassa ? näytät tutulta :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Heh, en ole ollut missään ohjelmassa. Ainoastaan keväällä tulleessa Tuubi -ohjelmassa vilahdin yhdessä jaksossa pariin otteeseen :D

      Poista
  4. Aivan ihania yksityiskohtia! Itsekin oon kuvaillut jo hieman yksityiskohtia kotoani jotta voisin tehdä samantapaisen! Tosin kaikki on vielä niin vaiheessa että materiaalia ei vielä ole paljoa:D Viimeinen kuva on muuten suosikkini, todella kaunis ♥

    VastaaPoista