torstai 13. maaliskuuta 2014

Finds from Paris

Koska reissumme Pariisissa oli sen verran lyhyt, niin päätin etten jaksa stressata tuliaisista tai muutenkaan shoppailuista. Tällä matkalla keskityttiin Pariisista nauttimiseen sekä upeisiin nähtävyyksiin ja ostoksia tehdään, jos niille on aikaa, jaksamista tai jos jotain kivaa tulee vastaan. Lauantaina päätimme kierrellä muutamissa kaupoissa, vaikka jalat huusivatkin jo kovasti hotellille lepäämään. Päivää oli vielä siinä vaiheessa mukavasti jäljellä ja vaikka mieli olisikin kovasti tehnyt mennä katselemaan lisää kauppoja, niin ruuhka ja jalkojen kipeys pakotti suuntaamaan hotellille. Jotain pientä sieltä kumminkin tarttui mukaan!


Mukaan siis lähti jo lentokentältä suloisia lasinalusia sekä Pariisin päädystä pari korua, kello, Converset sekä yksi paita. Löysin myös aivan ihanan ''liehukkeen'', mutta ostin sen sovittamatta ja se osoittautuikin itselle aivan liian suureksi. Onneksi luokkakaverini oli valmis ostamaan sen pois.
Tykkään suuresti näistä kaikista ostoksista. Lasinalusia olen yrittänyt löytää, mutta nyt mieleiset löytyivät lentokentältä. Ne ovat niin hauskoja ja suloisia! Kaulakoru sekä kello on ihanan värisiä ja paita on söpö. Paidan kuviointi miellyttää minua suuresti ja selkämys on hieman avonainen, joten siksi myöskin pidän siitä kovasti. Kenkäkaupasta olisin ollut valmis raahaamaan enemmänkin kuin yhdet kengät kotiin, mutta järki, lompakko ja Arto vieressä käskivät valitsemaan vain yhdet. Ensimmäisenä kiinnitin huomioni luonnonvaaleisiin niiteillä koristelluihin Converseihin, jotka olivat puoleen hintaan ja niistä sainkin itselleni uudet tanssikengät, joita olenkin tässä kaipaillut.

Seuraavalla kerralla pitää varata shoppailuun vähintään se yksi päivä ;) Mitä te pidätte näistä ostoksista? Mikä on teidän suosikki? 
-Ellanoora 

21 kommenttia :

  1. Toi paita on kyllä niin sun näkönen! :)

    VastaaPoista
  2. ihanat conssit, sullon hyvä maku! :)
    terv, omistan samallaiset :D

    VastaaPoista
  3. toi paita on ihan superihana!! ♥

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo muumi jutut c:
    P.s:sulle on haaste täällä: http://ajatuksiaelamastajamuusta.blogspot.fi/2014/03/opi-tuntemaan-minut-paremmin-15-paivan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuulostaa hauskalta haasteelta, joten yritän toteuttaa tuon :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hah :D Muutama postaus takaperin kuvasin yhtä vaatetta liehukkeeksi, kun en keksi mitään muuta nimitystä sille. Se ei ole paita, takki tai neule vaan jotain siltä väliltä :D

      Poista
  6. oi noi conssit <3 !

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tosi kivoja löytöjä! Noi conssit ovat etenkin mun mieleeni. :>

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Odotan kovasti, että pääsen käyttämää niitä!

      Poista
  8. muistatko yhtään mistä noi conssit on? :) oon menossa pariisiin parin viikon päästä ja ton tyyliset ois tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kuitit vielä tallella! Eli semmoinen kauppa kuin 44th square ja osoite on 44 rue saint denis :)

      Poista
    2. kiitti paljo, pitääkin käyä kattomassa! :)

      Poista
    3. Eipä mitään :) toivottava löytyy!

      Poista