lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 21. luukku: Upeiden tähtien askartelu


Näin joululoman aluksi kerkeää vielä askarrella näitä upeita tähtiä koristeeksi, jotka ovat todella näyttäviä sekä vieläpä yllättävän helppo tehdä. Viime ja tällä viikolla meillä on ollut suvaitsevaisuus sekä ympäristö aiheisia ohjaustuokioita ja meidän luokkalainen Anni opetti meille tämän tähden tekemisen. Ihastuin tähän heti ja halusin ehdottomasti kuvata teille ohjeet.



1. Leikkaa tasasivuisia neliöitä vähintään viisi kappaletta, riippuen siitä kuinka monta sakaraa tähteesi tahdot. Ensimmäisen kuvan tekemässäni tähdessä on kuusi sakaraa, mutta esimerkiksi luokkakaverini Ansku teki tähden, jossa taisi olla yhdeksä sakaraa ja siitä tuli kyllä todella upea!


2. Taita neliö kolmioksi.


3. Tai vielä kerran kolmioksi.


4. Tässä (ainakin omasta mielestä) vaikein kohta: Käännä kahdesti taitettu kolmio niin, että avoin puoli jää vasemmalle puolelle ja oikealle osoittaa kärki. Nyt leikkaa haluamasi paksuisia pystyviivoja.


5. Avaa neliö, jonka pitäisi nyt näyttää tältä. Muutaman neliön pilasin niin, että tässä vaiheessa huomasin leikanneeni edellisen vaiheen väärin. Onneksi näitä on nopea tehdä!



6. Liimaa joka toinen irtoava suikale yhteen toisen puolen kanssa.


7. Kun olet liimannut puolet yhteen, niin toisen puolen pitäisi näyttää tältä. Tee sama homma kuin äsken, eli liimaa nyt nämä palat yhteen.




8. Ja tässä on ensimmäinen valmis sakara! Lopuksi vain liimataan sakarat yhteen samasta kohdasta kuin pidän sormella kiinni.

Näin helposti saa hienon koristeen aikaiseksi! Ihan ensimmäisestä luukusta aukesi myös tähden askarteluohjeet ja tästä postauksesta voit käydä kurkkaamassa ne ohjeet.
-Ellanoora

4 kommenttia :

  1. hei vähä kiva tää ohje :> taidanki kokeilla heti ku vaan kerkeen ! muutenki kiva tää blogi :) liityn lukijaks sitte ku pääsen koneelle !

    http://mylifewithmyfriends-essiih.blogspot.fi

    VastaaPoista