perjantai 15. marraskuuta 2013

Ruoka on hyvää


1. Herkullista vanilijajäätelöa mansikoiden, kinuskikastikkeen ja keksinmurujen kanssa. Ai että tuo on uskomattoman herkullinen yhdistelmä, rakastan! Olen monena kauppareissuna nuuhkinut Alankomaalaisia mansikoita hyllyssä, mutta nyt oli pakko ostaa ja yllätyin kovasti kuinka hyviä ja maukkaita nuo olikaan. Meni hienosti smoothien ja jäätelön kanssa.

2. Pöh, en saanut asukuvia tältä päivältä. Päällä näkyy mm. vaihtelun vuoksi mustaharmaa tähtihuivi, jonka ostin kovasti käytössä olleen harmaan huivin rinnalle, on ollut hyvä ostos! Sekä kirpparilta ostettu viininpunainen toppi ristillä ja musta bleiseri, joka on syksyn aikana jäänyt neuleiden ja villapaitojen varjoon.

3. Erään päivän yltiö herkullinen päivällinen, kun Arto oli töissä. Lohisalaattia ja smoothieta, jossa oli maitorahkaa, appelsiinimehua, banaani ja mansikoita, nam! Meillä oli ensimmäistä kertaa ikinä maitorahkaa jääkaapissa ja kuulin huhua, että se tekee smoothiesta täyttävämpää ja tottahan tuo oli.

4. Ginasta ostettu kaulakoru hintaan kaksi euroa! Oli mm. eilen käytössä farkkupaidan seurana ja hyvältä näytti. Rakastan alennuksia, kun sieltä löytää korut huippuhalvalla. Tuollakin olisi oikeasti ollut 15 euroa hintaa. En olisi ikinä maksanut tuosta sellaista hintaa, kun laadultaan on mitä on, mutta kahdella eurolla tuon mielellään kiikutti kassalle.

5. Maalaissalaattia tehtiin viime perjantaina näytössäni. Ahh tuo on uskomattoman hyvää. Parastahan oli nähdä epäileväisten nuorten ilmeet, mutta jälkeenpäin sainkin kuulla ylistäviä kehuja tuosta salaatista. Suosittelen kokeilemaan! Itsekin olin epäileväinen tuon salaatin suhteen, kun teimme sitä eräässä ohjauksessa tänä syksynä. Kiitokset Sannalle ja Sannille tuon ohjeen  löytämisestä. Ohjeet löytyy TÄÄLTÄ.

6. Nutturan olen nyt monena aamuna väkertänyt päähän. Olen jo pidemmän aikaa kulkenut hiukset auki, mutta nyt viime päivinä on ollut jostain syystä pakko laittaa jokin kampaus päähän ja nyt se on ollut nuttura. On mukavaa ettei hiukset roiku tiellä.

7. Ja siinä se erään päivän lohisalaatti. En ollut syönyt lohisalaattia ikuisuuksiin ja sitten tuli pakkomielle kyseiseen salaattiin. Pakkohan sitä oli saada. Tuo salaatti ei muuta kaivannut kuin lohta, kirsikkatomaatteja, kurkkua, jäävuorisalaattia ja hieman salaatinkastiketta.

Tällainen kuvapostaus tällä kertaa, toivottavasti tykkäsitte :)
-Ellanoora

10 kommenttia :

  1. Kiva postaus ! Maalaissalaatti näyttää tosi hyvältä, sitä voisi joskus kokeilla .

    VastaaPoista
  2. Aijai upeita herkkuja♥ Voi kun itse jaksaisi vääntää aina smoothieita mutta on niin laiska olo niiden suhteen:< mistä olet ostanut tuon hurricane lasin? Oon etsiskellyt nuita laseja paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Juu tuo oli ensimmäinen smoothie pitkiin aikoihin, että pientä laiskuutta täältäkin löytyy :D Lasit on itseasiassa kirpparilta ostettu jo muutama vuosi sitten, oli kiva löytö!

      Poista
  3. Oii namms mitä herkkuja! Miten kaikki osaakin tehdä niin hyvännäköisiä herkkuja? :)


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ei se vaadi muuta kuin kaupassa käyntiä ja hieman aikaa ja vaivaa, mutta on sen arvoista!

      Poista
  4. Rakastan lohisalaattia..... <3 Tosi nätti ulkoasu muuten :)!

    VastaaPoista
  5. Voin vaan kuvitella miten hyvältä nuo kaikki ruuat on maistunut <3

    VastaaPoista