sunnuntai 24. marraskuuta 2013

New lovely shirt

Pitkästä aikaa sellainen asu, josta tykkään todella kovasti ja se myöskin päätyy tänne blogin puolelle. Viime aikoina on ollut turhan paljon täällä sellaisia ihan kivoja asuja ja nekin kuvat on napattu pikapikaa ilman vaivan näkemistä. Tänään tosiaankin asu oli suuresti omaan mieleeni ja Artokin suostui näkemään kuvien eteen hieman enemmän vaivaa (lue: jaksoimme kävellä tien toiselle puolelle ja ottaa hieman enemmän kuvia). Sain otettua myös Artosta kuvia ja hän suostui vapaaehtoisesti kameran eteen! Se on harvinaista herkkua se! Ja saatiin myös muutamat yhteiskuvat! Tosin suurinosa niistä oli tärähtäneitä, mutta kaikki kuvat ovat plussaa, kun niitä ei ihan joka päivä saa.


Paita H&M / Farkut Gina Tricot / Kengät Dinsko / Laukku Kirppari / Takki Seppälä

Mulla on viime aikoina ollut suuri vaikeus valita vaatteita ja koko vaatehuoneesta ei ole tuntunut löytyvän mitään kivaa ja miellyttävää päälle. Tiedän tuon valinnan vaikeuden johtuvan kylmästä, syksystä sekä osittain myöskin työssäoppimisesta ja siitä etten vieläkään ole täysin löytänyt sitä omaa tyyliäni. Olen kesäpukeutuja ja minulta löytyy paljon erilaisia ihania hameita, mekkoja ja toppeja, joita en sitten osaa yhdistää tuohon kylmään aikaan. Lemppareimmat korkeavyötäröiset farkut ja eräät uudet todella hienot sukkahousut onnistuivat myöskin menemään rikki (Sukkahousuja käyttänyt kerran ja farkutkin vain pari kuukautta vanhat, olen niin vihainen), joten takapakkeja tulee pukeutumiseen koko ajan. Työssäoppimispaikalle pitää tottakai miettiä pukeutuminen hieman tarkemmin kuin vaikkapa kouluun. Tämä kaikki on aiheuttanut suuria vaatekriisejä ja eilen halusin palkita itseni jollain uudella ihanalla vaatteella, joka miellyttää minua varmasti ja sopii tulevaan syksyyn ja talveen. Tiesin heti mitä itselleni ostan, koska tuon paidan olin jo bongannut aikaisemmin. Se on läpinäkyvää kangasta ja kuviot tekevät siitä hauskan. Hintaakaan tuolla ei ollut kuin kymppi alennuksissa. Nyt aion alennuksiin saakka olla ostelematta lahjoja lukuunottamatta mitään erikoisempaa, koska alennuksista löytyy kumminkin kaikkea ihanaa edullisemmin.

Toivottavasti tykkäätte tästä asusta yhtä paljon kuin minä :) Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle! Onneksi itse saan viettää huomenna vapaapäivää.
-Ellanoora

15 kommenttia :

  1. oi kun hieno ja omaperäinen paita! :o

    VastaaPoista
  2. Toi paita on kyllä just sun näkönen! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana paita!! Ja toi pusukuva on sulonen:)

    http://hennoaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. ihana paita! ootte tosi söpöjä :)

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia ja ihana asu! <3

    <3:lla whenyourheartbeats.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Todella erikoinen paita, upea oikeastaan! Kengät aivan ihanat, koko asukokonaisuus♥ Olettepa te söpö pari, ihana että hän panosti tällä kertaa kuvaamiseen enemmän - annahan vinkkejä jotta oma poikaystäväni tekisi saman!;) Hän on todella hyvä kuvaamaan:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isosti kiitos <3 Heh, pitää vain hieman pakottaa :D Mutta Arto on tosiaankin todella hyvä kuvaaja, harjoittelu on tehnyt mestarin!

      Poista
  7. ihania kuvia:-)
    oot kaunis! ja paita on kyllä hienon näkönen:)


    http://eevi-s.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva blogi! :) ja ihana toi yhteiskuva :3

    VastaaPoista
  9. ihana asu!! toi paita on kyllä munki mielestä tosi kiva :) ootte tosi söpöjä muutes yhdessä :3 kiva vähän nähdä artoakin täällä blogissa, sitä ei oikeen oo näkynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Oon kyllä samaa mieltä, oli kiva saada Artosta kuvia tänne pitkästä aikaa! Pitä yrittää useammin pakottaa kameran eteen ;)

      Poista
  10. Oooo! Aivan ihana paita! <3 Täyskymppi!


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Voikun ootte sulosia ja aaivan ihana toi paita! :-)

    VastaaPoista