sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Next week


Viikonloppu meni hurjalla vauhdilla! Perjantaina olin kymmeneen saakka työssäoppimispaikalla, lauantai meni pitkään nukkuessa, pakkaillessa, näyttöön liittyvissä askarteluissa sekä illalla oli vielä kavereiden tuparit. Tänään olisin kaivannut kunnon rentoumista, mutta olin töissä sekä käytiin Arton kanssa kummipoikaa moikkaamassa, joka oli tietenkin hauskaa. Mulla tosiaankin oli tarkoitus, että kerkeisin kirjoittamaan teille tässä viikonlopun aikana ensi viikoksi pari ajastettua postausta, mutta en vain yksinkertaisesti kerennyt ja sekös harmittaa. 

Kaikilla muilla alkaa syysloma, mutta itse teen vielä ensi viikon töitä ja pääsen vasta sitten nauttimaan lomasta. Huomenna on siis lähtö lastenleirille! Ensi viikko on todennäköisesti ja toivottavasti työssäoppimisen paras viikko, koska luvassa on kaksi todella mukavaa leiriä omassa lempparileiripaikassa. Ensi viikolla pääsee askartelemaan, leikkimään, pelailemaan, ulkoilemaan sekä todennäköisesti menettämään hermot pari kertaa lasten kanssa. 

Olen aina tykännyt leireillä ja sitä on tultu harrastettua melko paljon tässä pienen ikäni aikana. Olen leireillyt niin metsässä kuin leirikeskuksissakin ja toivon tosissani, että tulevaisuuden ammatissani pääsisin suunnittelemaan ja toteuttamaan leirejä lapsille ja nuorille, koska leirielämä antaa niin paljon! Yritän ottaa tästä tulevasta viikosta kaiken irti, koska tästä on varmasti hyötyä tulevaisuutta ajatellen :)

Palaan ensimmäiseltä leiriltä tiistaina, joten yritän saada silloin teille postausta aikaiseksi. Jos en saa, niin seuraava postaus tulee vasta viikon päästä. Toivottavasti niin pitkää taukoa ei tule...

Hauskaa alkavaa viikkoa jokaiselle! 
-Ellanoora

4 kommenttia :

  1. Wohou upee tuo vika kuva, todella siisti:) Itsekin painoin syysloman töissä kun muut hölläili lomilla, ei siinä mitään.:D Toivon todella että ehtisit postata tiistaina mutta jos et aikaiseksi saa niin eipä tuo, odotellaan viikko sitten innolla:P Hauskaa leireilyä sulle, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja rahaa ainakin tulee, kun tekee töitä ;) Harmittaa, kun en tänään taida saada uutta postausta tänään kokoon, mutta leireilystä nautin kyllä :)

      Poista
    2. Ihania kuvia!:) mistä oot noi lyhdyt hankkinu?:)

      Frugalandheels.blogspot.fi

      Poista
    3. Kiitos :) Ostin ne kaverilta! Mutta alunperin taitavat olla Ikeasta.

      Poista